Samaa vanhaa

Enää viikko kesälomaa jäljellä, ja mitään järkevää en nukkumisen lisäksi oo saanu aikaan. Toki pihahommia, mutten esim kissansaalistusta, aktiivista pullasorsan liikutusta, tms. Ainoastaan tajunnut vaan vahvemmin, että nykyinen työ ei tod oo se, mitä haluan eläkkeeseen tehdä. Sinänsä työpaikassa, työtovereissa, tai työssä ylipäätään ei oo mitään vikaa, ainoastaan "se jokin" puuttuu. Surullisinta on, että se homma, mistä oikeasti tykkään, mitä haluaisin tehdä, ja missä oon kohtuuhyväkin, on työ, jolla en maksa tätä nykyeloa. Olen tässä parina iltapäivänä notkunut tapani mukaan kissajahdisa mäellä pilven, ja vähän hengailun ohella koittanut näyttää siltä, että teenkin jotain. Eilen kävelin varsan vieressä takaa-ajolenkeillä (vitsi mä vaan tykkään noista kovapäisistä kusipäätammoista!) ja tänään hinautin itseäni jarrukärryissä. Ja totesin, että jos hevosella on vahva ranskistausta, ja siihen pälle vielä Flory Messanger taulussa, sekin on mun mieleeni. En tiedä, mikä niissä ranskalaisissa on, mun mielestä se sama juttu, mikä puteissakin. Mutten osaa sitä tälläi äkkiä eritellä, ranskalainen ny vaan on sellanen suomenhevonen fiksummassa ulkokuoressa, ne toimii samalla tavalla, ja niitten kanssa mä puhun samaa kieltä. Universumin hienoin ranskanleipä toki on entinen passini/nasuni/omintani Miaou, tää nyt oli varmaan taulultaankin ehdottomasti paras elukka, mikä mun käsien läpi on kulkenut. Voi toki olla, että autotalofirman jenkkeihin mahtuu joku suuremman voittosumman omaava, en jaksa mennä hippolaan tarkistamaan, kun sen aikaset passit juoksi vielä markoista kilpaa. Kai.

Se Miumau ite

Vihdoin kuviakin

Lisää kuvateksti

Sain vihdoin viimein raahattua itseni, ja kameran, ja jopa muistikortin samaan aikaan pihalle. Toki akkuloppui ennen, ku kaikki kohteet oli kuvattu, mutta jotain on ny sentään täällä. Ensimmäisenä the talo, ja huomatkaa, olen ylittänyt itseni, ja leikannut voikukkapellon. "Tasainen hyvinhoidettu nurmikko on kaiken a ja o!" Tai sitten ei. Tuossa vasemmalla on hirviöpuskan alku, ensimmäisenä tuo määritelmätön ikivanha risukasa, ja sitten marja-aroniasta syreeniksi vaihtunut varsinainen monsteripuska, joka jatkuu pienen, tuulimyllynkokoisen aukon jälkeen melkein kesämökille saakka. 

Seuraavassa kuvassa, joka toivottavasti jää tuohon oikealle, o tuulimyllynkulmaa, kasvihuonetta, kukkivaa syreeniä, ja ah-niin-ihanaa juhannusruusua. Koska atk:ta ikäihmiselle-kurssistani on jo aikaa, näyttää olevan täysi mahdottomuus saada kuvia asettumaan sinne, minne tahtoisin. No, jokatapauksessa, valtaosa tontista kun on umpeenkasvanutta ryteikköä, otin kuvan myös siitä luumu/kriikunametsästä, mikä valtaa kohtuullisen alan entisen heinäpellon, ja sakokaivojen väliltä. Joukossa muutama koivu, jotka pitäisi pistää maan tasalle, samoin sieltä heinäpellon puolelta. Edessä ehkä vuonna 2398... Näköjään oikealle päättää jäädä myös pionipenkin mansikat, itse pionikuvan olenkin vissiin hukannut tässä säätäessä. Tosa ylhäällä vasemmalla taas on perennapenkin hämmentävät viininpunaiset horsmat, sekää kuva ei näemmä mennyt sinne, minne omasta mielestäni sen pistin... Alhaalla siis luumumetsä heinäpellosta kuvattuna, sekä sen vieressä jostain mystisestä syystä se perennapenkki kokonaisena.         Ja koska en osaa enää edes tekstiä liikutella, tai tätä kursoria, onkin vuorossa laatikko tyhjää, ja mnta senttiä tyhjää, ja ne perennapenkin kukivat kukat. Ehkä mä joskus pääsen sisälle tästäkin bloggerin maailmasta. I hope so.

 

Pitäispitäispitäis

Uaah, viikko lomaa takana, ja en oo saanu mitään edelleenkään aikaseksi. Kohtuuton tehtävälista hakkaa takaraivossa "pitääsiivotapitääsiirtääpensaitapitääkitkeäpitäärakentaalavojapitäähakeamultaapitääistuttaapitääremontoidapitäälaihtuapitäätreenatakoiriapitäätreenatahevosta...". Millä helveillä sitä muuttuisi sellaiseksi ihmiseksi, joka ois tyytyväinen siihen, mitä saa aikaseksi, osaisi nauttia niistä tehdyistä jutuista, ja osaisi olla tuntematta huonoa omaatuntoa niistä tekemättömistä hommista? Kadehdin niitä Super-Marjoina itseään pitämiä tuttujani, jotka hehkuttaanaamakirjassa tekemisisän, ja saa päivänsä kuullostamaan siltä, ninku ois tehny äärettömästi, ja saa mut tuntemaan vielä enemmän sitä pitääpitää-ahdistusta. Pari päivää oikeasti testasin, ja tilapäivitin kaikki tekemiseni, ja vaikutin itsenikin mielestä aikaansaavalta, kun erotteli hommat. Jos normaali päiväni menee kaavalla "ylös, koneella aamupalaa ja hengailua, lenkki/konin liikutus, P-mäellä vanumista, kotipihalla vanumista, koneella hengailua", sen saa kuullostaman hyvin tehokkaalta tällä tavalla, vaikka omasta mielestään ei tee yhtään mitään. Esimerkkinä: "Leijonien kanssa aamulenkki metsää, hevosella laukannostotreeniä, tallihommia, ruuanlaittoa ja kotijoukkojen huoltoa, pilvenmäelle kissajahtiin, sosiaalisten suhteitten ylläpitoa siinä samalla, kaupan kautta kotiin nyt päivällistä, sitten pihahomiin, jes!"

Ja sitten se tehtävälista:
- rakenna mansikkalavat
- hae multaa
- hae kalkkia
- hae hevonpaskaa
- istuta mansikantaimet ulos
- kitke vuohenputkea
- siirrä syreenintaimia tien reunaan pensasaidaksi
- siirrä viitapihlaja-angervot pois naapurin tontilta
- mieti niille vpa:lle hyvä paikka
- istuta loput siemenet
- kaiva vuorenkilvet naapurin tontilta ja istuta johonin omalla puolella
- hae aitatikkuja ja vedä uudet aitalinjat, kun tiedät, missä se yksi rajapyykki sijaitsee
- raivaa yläkerran huonetta
- tee vaatehuoneeseen hyllyt
- siivoa kylmäkellari
- siivoa se loppukellari
- pilko ne miljoona kuutiota jättiläispuukimpaleita, ja raahaa liiteriin keskeltä pihaa
- siivoa kaapit ja pura ne keittiön hirviöhyllyt
- maalaa keittiön seinät
- maalaa makkarin seinät
- laita varjolistat ja lattialistat paikalleen (osta ne ensin)
- hoida verhotankoja
- hommaa verhoja
- rakenna katille kiipeilypuu
- pyydystä pikkumökö
- pyydystä komeakolli
- ota valokuvia tähän hiton blogintekeleeseen ja tee jotain sen ulkoasulle
- ja ja ja

Kissajuttuja

Pihahommat ovat taas jäissä, härkäpapu ja porkkana tosin on maassa, mutta yhtään versoa kummastakaan ei ole näkyvillä, joten eiköhän ne oo myyrien suussa kumankin siemenet. Sisälläkään en oo tehny remppaa, enkä oikeastaan mitään muutakaan. Edelliset kaksi iltaa ovat kuluneet Pikkumököä saalistaen, tuloksetta. Kyseessä siis Loukun tuleva ystävä, joka ei toistaiseksi ymmärrä olevansa kesykissa, vaan elää villiintyneenä tallikissana entisen työpaikkani tontilla. Tänään meen hakemaan Jokioisten eläinsuojeluyhdistyksen kissanloukun lainaan, josko sillä tärppäisi. Vielä tosin en oo keksinyt, miten saada juuri se tietty kissa loukutettua, kun tallissa pyörii about puoli tusinaa muutakin kissaa. Syy, miksi Pikkumökö on valittu kissa-Loukun uudeksi ystäväksi on se, että se on ainut leikkaamaton tyttökissa tallissa, eli sen leikkaus olisi hyvin ajankohtaista, ettei kissojen määrä vaan kasva, ja kasva.

 Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaikki vapaanaliikkuvat maatiaiskissat kuuluisi leikata, kissanpentuja on silti tarjolla aina ja jatkuvasti. koska maailmaan siis mahtuu järjetön määrä ihmisiä, joitten navetoissa ja pihoilla pesii leikkaamattomia tyttökissoja, "leikattu ei ole hyvä hiirikissa", "ainoastaan tyttökissoista on hiirikissoiksi", "kissalla tulee teettää yhdet pennut", ja "kissan leikkaaminen on törkeän kallista". Eli siis, vaikka jokainen järkevästi ajatteleva ja vastuuntuntoinen leikkaisi kattinsa, kissamäärä ei putoa suunnattomasti. Ja jos jostain syystä putoaakin, meillä on olemassa ihan kissaliiton hyväksymä eurooppalainen lyhytkarvainen, joka on rotukissaversio tästä meidän omasta maatiaiskissasta. Eli suomalainen maatiaiskissakanta ei kuole sukupuuttoon, vaikka jokainen paperiton kissa tehtäisiin suvunjatkamiskelvottomaksi. Plus että kissan leikkaushinta on älyttömän pieni, jos verrataan samankokoisen koiran sterilointi/kastorointihintaa. Ja operaatio ei hankaloita kissan elämää, omani esim leikattiin viikko sitten, nyt jo kauluri on hylätty, haava parantunut jne. Tässä leikkauksista vaahdotessa pohdin myös tilannetta, että se Pikkumökö oikeati saataisiin Rauhalan seinien sisään lähipäivinä. Ja ne sen penut syntyisivät siis täällä, eivätkä esim lantalan seinien tai välikaton välissä. Kamalana ihmisenä tahtoisin olla varma, että pennut eivät jää auton alle, eivätkä lisäänny holtittomasti. Eli mietin, kuinka näissä tilanteissa toimitaan? Leikkauttaako pennut ennen luovutusta? Ja ottaa pennuista leikkauhinta niitä myydessä/antaessa? Vai vaatiako esyjen tyyliin panttimaksu, joka palautetaan leikkuukuittia vastaan? Ja onko tilanne sitten se, että mulla on kissanpissan hajuinen talo, ja miljoona kissaa?

Varusteurheilua?

Uskon vakaasti oikeitten kamojen ja onnistuneen suorituksen yhteyteen etenkin hevosurheilussa. Ja tunnustan esim raveissa luokittelevani ja profiloivani ihmisiä sen perusteella, miltä niiden konit näyttävät. Tungin itseni ratsastushousuihin, -sukkiin ja -kenkiin mennessäni tänään liikuttamaan Pullasorsaa, ja heti huomasi eron normaalipäivään verrattuna! Yleensähän siis ratsastan collegehousuista, villasukista ja Superstareista, käsissä sentään oli pitkään arvokkaammat ratsastushanskat (joitten kanssa yhteys sorsan suuhun on paljon halpis-näppiksiä parempi...), mutta käsineet ikävä kyllä ovat kadonneet jonnekin Kaarinan tai Rauhalan uumeniin. Pullasorsahan ihan selkeästi uskoo itsekin merkin voimaan, mitä kalliimpi tuote, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se a) istuu, ja b) ei ärsytä Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa herkkää hipiää. No, jokatapauksessa hevonen liikkui ihan selvästi paljon paremmin, pysyi suorana suorilla urilla, asettui ja taipui ympyröillä, eikä punkenut sisään ja kaatunut lapa edellä jalkaa päin oikeassa kierroksessa, joka on kropan osalta se sen heikon lenkki, mutta pään ja kaulan asennon osalta parempi, kuin vasen. Siinä kun hinkkasin lempiaiheeni "paineesta pois päin, reaktiot sekunnin sadasosassa ja pienillä avuilla"-parissa, mietin taas, että miksi netti on tulvillaan niitä "en keksi mitä tehdä kentällä!"-aiheita. Toimiiko kaikkien muitten hevoset muka aina ja koko ajan ajatuksen voimalla? Mun putteni melkein toimii, mutten mä ikinä silti ole tyytyväinen, aina löytyy jotain parranneltavaa. Tällä hetkellä suurimmat ongelmat ovat kuskin paska kunto (harjoitusravissa pystyy istumaan järkevästi ehkä neljäsosaympyrän, keventäessä alkaakin keuhkot ja pohkeet huutaa hoosiannaa...) ja se laukkatyöskentely. Joka varmasti paranisi, jos kuski pystyisi istumaan, niin kuin ennen vanhaan, joten siinäkin syyllinen ja ongelma löytyy vaan peiliin katsomalla. Joka tapauksessa, hevoseen olen näin vajaan 10v jälkeenkin erittäin tyytyväinen, ja huomaan selkeää kehitystä kyllä tapahtuneen tässä kevään aikana. Ja täytyy olla onnellinen, että sorsa on käyttökuntoinen, takana kuitenkin on yli vuoden kävelykuuri, teuraspaikan miettiminen ja jatkuvat epämääräiset ja omituiset liike- ja jalkaongelmat.

Kotiutumisen jälkeen olin niin innoissani niistä ratsastushousuista, että sain siivousurakan aloitettua! Mun suurin ongelma sen kodinhoidon saralla kun on, etten voi suhtautua siivoamiseen niin, kuin normaalit ihmiset. Siis pintapuolisesti siistiä taloa ja saada sen näyttämään koko ajan puolisiistiltä. Yleensähän asunnossani vallitse himohamstraajat-ohjelmasta tuttu kaaos, vaikka osaan siivota, ja olen siinä yllättävän hyvä ja aikaansaava. Mutta kun se pitää tehdä sillä samalla intensiteetillä, mikä tekee musta helvetillien työtoverin tallihommissa ja hevostenlaitossa... No, esiraivaus on valmis, eli roskat kerätty, postit ja lehdet lajiteltu paikoilleen ja poltettaviin, pyykit lähellä pyykkikonetta, tavarat siirretty paikalleen, lattiapinnat ja kirjahylly imuroitu jne. Seuraavana mahdollisena päivänä ohjelmassa on kaikkien pintojen uudelleenimurointi (lukuunottamatta keittiön muita, kuin lattiapintoja), tiskaus ja keittiön desinfiointi, pölyjen ja tasojen pyyhintä ja kiillotus, lattioiten pesu, vessan pesu, lattian imurointi uudestaan ja pesu vielä kertaalleen. Tässä siihen liittyen mietin, että miksi sisustuslehdissä valkoinen lautalattia näyttää aina ihan kivalta ja toimivalta? Mulla se aiheuttaa vaan ylimääräistä stressiä, ku jokainen lauta on pakko pestä ja kiillottaa mielellään käsin, ja pesuveden joutuu vaihtamaan vajaassa 50 neliössä ainakin kymmenen kertaa. Ettei vedestä vaan tuu likaraitoja.